Palaute
Sivustokartta
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(9.3.2010)
Viikinkien Kärkkäinen hamuaa peliaikaa Ykkösessä
Heikki Kärkkäinen vaihtoi PK-35 Vantaan Viikkareihin.


FC Viikinkien maalivahtiosasto vahvistui täksi kaudeksi vuonna 1991 syntyneellä Heikki Kärkkäisellä, joka siirtyi itähelsinkiläisten riveihin PK-35 Vantaan organisaatiosta.


Uusia haasteita

Kärkkäinen debytoi viime kaudella PK-35:n riveissä Ykkösessä pelaten yhteensä kaksi ottelua. Nyt edessä on kuitenkin uudet haasteet, kun pelipaidan rintaa komistaa Viikinkien logo.

- Ihan hyvältä on tuntunut ensimmäiset viikot uudessa joukkueessa. Uuden porukan ja uusien ympyröiden myötä myös motivaatio on taas kasvanut entisestään, Kärkkäinen kertoo.

- Itse halusin nyt uusia haasteita pelaamiseen. Myös se vaikutti seuran vaihtoon, että PK:n riveissä on nyt kaksi aikuisikäistä maalivahtia, nuori lupaus lisää.

Kärkkäinen on pelannut talven aikana kuudessa Viikinkien harjoitusottelussa. Neljässä ottelussa hän on pelannut täydet minuutit, yhdessä toisen puolikkaan sekä yhdessä viimeiset viisi minuuttia hyökkääjänä pienen miehistövajeen takia.

- Ei nämä pelit ole vielä ihan parasta ole olleet. Pystyn varmasti parantamaan vielä. Edessä on kuitenkin uusi joukkue, joten ihan tyytyväinen voi olla peleihin, maalivahti miettii.

- Meidän puolustuspeli vaikuttaa toimivan hyvin tällä hetkellä. Siinä on helppo pelata noiden kavereiden kanssa.

Viikinkien ykkösmaalivahdin paikkaa on hallinnut viimeiset kolme kautta Luis Fernando. Kärkkäinen lähtee kuitenkin tosissaan haastamaan Luffea peliajasta.

- Luffe on rento kaveri, joka on todella ammattimainen. Totta kai haluan haastaa hänet ykkösveskarin paikasta, mutta helppoa se ei tietenkään tule olemaan.

- Oma tavoite kaudelle 2010 on pelata mahdollisimman paljon pelejä Ykkösessä, Kärkkäinen toteaa.

Kärkkäinen pelasi viime kaudella kaksi ottelua Ykkösessä PK-35 Vantaan riveissä.

- Debyytti-peli sujui todella hyvin, vaikka sen hävisimme PoPa:lle 1-0. Toisessa pelissä AC Oulua vastaan sain punaisen kortin, mutta siihen asti sekin peli meni hyvin. Nuo pelit antoivat hyvää uskoa, että pärjään jo Ykkösessä, Kärkkäinen muistelee viime kautta.

Kärkkäinen on esiintynyt myös Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Maajoukkuepelit ovat edelleen tavoitteena.

- Olisihan se siistiä päästä taas mukaan. Kyllä se on myös yksi tavoite tälle kaudelle, että pääsisin 19-vuotiaiden joukkueeseen, Kärkkäinen päättää.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio