|
FC Viikingit koki perjantaina 0-3-tappion viime kauden Veikkausliigan pronssijoukkue TPS:lle.
Virheet kostautuivat
Ottelu alkoi lievässä TPS:n painostuksessa, mutta Viikinkien maalivahti Heikki Kärkkäinen torjui syntyneet tilanteet hyvin. Ottelun avausmaali näki päivänvalon 20.minuuti kohdalla, kun Babatunde Wusu nosti pallon 16-alueen rajalta yli Kärkkäisen Viikinki-puolustuksen harhasyötön jälkeen. Viikinkien parhaan maalipaikan avausjaksolla sai Tommi Vesala, mutta TPS-puolustus ehti siivoamaan läpiajon päätteeksi pallon pois maaliviivalta. Toisen jakson alussa TPS iski nopeassa tahdissa kaksi maalia, kun Riku ja Roope Riski onnistuivat maalinteossa.
Maalien jälkeen Viikinki-puolustus pystyi pitämään TPS:n ilman huippuvaarallisia paikkoja. Viikinkien parhaat tilanteet syntyivät toisella jaksolla testimies Papa Agyemangille sekä hyökkääjä Eero Peltoselle, mutta maalipaikat eivät tuottaneet tulosta. Lisäosumia ei pelissä enää nähty ja näin TPS korjasi voiton itselleen maalein 3-0. Viikingit pysyi hyvin ottelussa TPS:n mukana, mutta virheet kostautuivat ja turkulaisjoukkue pääsi rankaisemaan kolmesti. FC Viikinkien harjoitusottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun joukkue matkustaa FC Hämeenlinnan vieraaksi. Viikinkien kokoonpano: Heikki Kärkkäinen, Teemu Honkaniemi, Tomi Nyman, Jukka Hirvonen, Toffe Nyberg, Hassan Sesay, Denis Abdulahi, Tero Karhu, Tommi Vesala, Jani Koivisto, Eero Peltonen Toisella jaksolla kentälle: Jussi Peteri, Severi Huikko, Mikko Lehtinen, Abdirashid Ali Mahdi, Papa Agyemang, Nicholas Chrysanthou, Markus Maunu, Albert Kuqi.
|