Palaute
Sivustokartta
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(1.2.2010)
PK-35 Vantaa voitti KäPan



PK-35 Vantaa vieraili Helsingin puolella Käpylän Palloa pelatussa harjoitusottelussa. Talin hallissa pelattu tasainen ottelu kääntyi lopulta PK:n maalin voittoon, kun käsivirheen jälkeen Kalle Kärki upotti rangaistuspotkun varmasti oikeaan yläkulmaan.


Tasainen ottelu

 

Puolustus oli jälleen melko lailla uudessa muodossaan, kun flunssasta toipunut Mikko Halme pelasi vasempana pakkina ja 17-vuotias Basam Elfadl pelasi ensimmäisen täyden ottelun PK-35 Vantaan miesten joukkueessa. Ajoittain kaikki sujui mallikkaasti, mutta välillä hieman haettiin vieruskavereita ja pallo karkaili väärään osoitteeseen pelinavauksissa. Loppujen lopuksi Käpylän Pallo ei onnistunut näistä tilanteista kuitenkaan rankaisemaan, kun Miikka Häkkinen paikkasi muutaman syntyneen täpärän tilanteen tulemalla hyvin vastaan peittämään.

 

Pallokerhon parhaat maalipaikat olivat Valte Vuorelan laukausyritykset, jokunen hyvä yhdistelmä boxiin, jossa pallo pyöri vaarallisesti maalin edessä. Tämän lisäksi Timo Priha pääsi muutamaan otteeseen yrittämään maalintekoa kulmapotkujen jälkitilanteista, mutta tällä kertaa tuloksetta. Niukka voitto PK-35 Vantaalle luvuin 1-0, jossa KäPallekin jäi tunne voittamisen mahdollisuudesta.

 

PK-35 Vantaa - Käpylän Pallo (Kakkonen) 1-0 (0-0)

Maali: Kalle Kärki rp. 1-0.

 

Kokoonpano: Miikka Häkkinen -  Mikko Halme, Basam Elfadl, Mikko Lönnström, Timo Priha - Esa Terävä, Valte Vuorela, Kalle Kärki, Niko Haiko - Daniel Nwoke, Petteri Kaijasilta.  Vaihdosta peliin:  Janne Saksela ja Aleksi Ristola. Varalla: Juha Soukiala

 


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio